tiistai 8. kesäkuuta 2010

Salpaus-rogaining 12h 29.5.2010

Edellisen viikonlopun maratoni oli mennyt ihan piloille. Odotin tältä lähdöltä paljon parempaa, toisaalta parin löydyttyä tiesin että ihan finaaliin en voisi itseäni kuitenkaan juosta. Sain houkuteltua itselleni viime tingassa uuden parin, kovakuntoisen pikaluistelija Pekka Pajusen.
Tärkeintä nyt olikin saada pitkä lenkki alle, suunnistaa pitkään ja vahvistaa jalkoja.


Kisaa edeltävällä viikolla sain tehtyä kaikki tarvittavat maastoon tutustumiset kartan avulla sekä haalittua eväät ja muut rensselit. Pekka oli juossut kaksi viikkoa aiemmin Miia Hovin 12h -rogainingin Espoossa, pyöräytti nilkkansa viikkoa aiemmin ja oli hieman epävarma iskustaan.


Suunnittelimme reitin varman päälle. Pekka ei halunnut uida, vaikka sitä tarjottiin. Toisaalta uinnin ottaminen reitille ei olisi ollut pistetehokkainta muutenkaan. Hämäämisen vuoksi jätetty pari isoa rastia uinnin varaan. Ajattelimme voivamme juosta 6km/h keskivauhdilla koko kisan, alussa tietysti vähän lujempaa ja lopussa hiipien. Piirtämämme reitin pituus oli 58km linnuntietä ja 1,3-kertoimella 75km juostua matkaa. Hyväksyimme tämän kun jätimme hyvät oikomahdollisuudet loppupäähän reittiä, tuhoamatta kuitenkaan pistetehokkuutta.



Kisa alkoi erittäin hyvin. Suunnistin virheettä alusta loppuun, mitä nyt Pekka heitti välillä hyviä herättäviä kommentteja reitinvalinnoista. Vauhtimme oli alussa erittäin helppoa, metsässä Pekalla teki tiukkaa. 4 ja puolen tunnin kohdalla otin uupuneen Pekan hinaukseen jotta pysyisimme yhdessä. Jouduimme muuttamaan reittiä ja luopumaan erinomaisesta pistetehokkuudesta. Olimme yhä tavoitekeskivauhdissa 6 tunnin kohdalla vaikka olimme jo kävelleet pitkiä pätkiä. Juoksimme kaikki helpot paikat ja luotimme siihen että Pekka piristyisi. 8 tunnin kohdalla piristyminen tapahtuikin ja vauhti nousi niin hyväksi että maaliin saavuimme 40 min liian aikaisin, eikä rasteja ollut enää haettavaksi.

Lopputuloksissa olimme 5. joukkue ja tyytyväisiä. GPS tallensi 69,13km reitin.

Lähdössä Pekka edellä ja minä perässä.

Kaiken kaikkiaan reissu oli hyvä, ja kisa erittäin hyvin järjestetty. Suosittelen kaikille.

Heti maanantaina Pekka ilmoittautui 24h Retki-rogainiin vanhan parinsa, Mikko Niemisen, kanssa.




Jussi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti